|
Tietoa rodusta

Ranskanbulldoggi on saanut alkunsa hyvin
ristiriitaisissa merkeissä ja rotuon aiheuttanut melkoista toraa englantilaisten ja
ranskalaisten koirankasvattajien välillä. Englantilaiset eivät nimittäin hyväksyneet
sitä, että ranskalaiset käyttivät pienistä pystykorvaisista koiristaan bulldoggi-
nimitystä. Ranskanbulldoggi on brittiläistä alkuperää oleva ranskalainen rotu, joka
on kehitetty koiratappeluissa käytetystä kookkaammista bulldogeista. Jotkut väittävät
sen alkuperän olevan ranskalainen, mutta on selvää, että se polveutuu samoista
esi-isistä kuin sen vastaava englantilainen rotu.
Yksi tämän rodun erikoisista yksityiskohdista ovat
lepakkomaiset korvat. Ne ovat suuret, leveät, kärjistään pyöristyneet ja ennen
kaikkea pystyt. Sellaiset olivat tuskin kovin ihanteelliset tappelukoiralle. Rakenteeltaan
ranskanbulldoggi on matala ja tiivis, sen pää on kulmikas ja löysä nahka muodostaa
sille tyypillisiä poimuja. Kuono on lyhyt, aivan kuin sisään painunut, mikä ei
kuitenkaan vaikeuta hengitystä. Rotu tunnustettiin virallisesti vuonna 1898, mutta siitä
huolimatta sen kansainvälinen suosio ei ole kovinkaan suuri, vaikka koira oinkin
miellyttävä ja kotona viihtyvä seurakoira.
ALKUPERÄ: Rodun alkuvaiheista tiedetään sen verran,
että ranskanbulldoggi kuten muutkin bulldogit polveutuvat tiibetindogista tiibetin
mastiffista, joista makedonialaiset kehittivät lyhytkarvaiset pelkoa herättävät vahti-
ja sotakoiransa makedoniandogit. Näitä koiria tuli foinikialaisten mukan Englantiin,
jossa niitä alettiin kustua "Bretagnen tappelupukareiksi". Rotu oli
suurikokoinen ja luonteeltaan hurja. Sitä risteytettiin myöhemmin useiden muiden rotujen
kanssa, ja varsinkin risteytykset terriereiden kanssa tuottivat pienem-pikokoisia
muunnoksia. Ranskan ensimmäiset pienet bulldogit tulivat Normandiaan 1860-luvulla
Nottinghamista muuttaneiden pitsinnyplääjien mukan, ja niitä risteytettiin ranskalaista
alkuperää olevien koirien kanssa siten, että englantilaisten tappelukoirien rakenne ja
ulkonäkö pysyivät lähes muuttumattomina, mutta koko pieneni. Pitkän aikaa
ranskanbulldogeja käytettiin rotta- ja jopa metsästyskoirina.
LUONNE: Nykyisellään ranskanbulldoggi on
miellyttävä ja lempeä koira, joka on aina valmis leikkimään ja vahtimaan lapsia. Se
ei juuri hauku, on tavoiltaan siisti eikä menetä kärsivällisyyttään odotellessaan
pääsyä ulos. Rotu on myös hyvin älykäs, reipas ja helposti koulutettava ja tulee
myös mainiosti toimeen muiden koirien kanssa. Rotu ei sovi sisällä viihtyvälle
ihmiselle, vaan tarvitsee liikkuvan omistajan.
ULKONÄKÖ: Ranskanbulldoggi on pieni koira, joka
painaa 8-14 kg ja on noin 35 cm korkea. Sillä on voimakas nelikulmainen pää, jossa
selvä otsapenger. Kuono on lyhyt ja sisään painunut, huulet ovat riippuvat ja koiralla
on alapurenta. Kaukana toisistaan katselevat suuret, pyöreät ja tummat silmät. Korvat
ovat tyvestä leveät, kärjistään pyöristyvät ja pystyt. Lyhyen suoran, joskus
korkkiruuvimaisen hännän koira pitää alhaalla. Karvapeite on lyhyttä pehmeää ja
sileää.
Takaisin |
Back
|